tiistai 14. tammikuuta 2020

Negatiivisesta positiiviseksi

Mie en oo aina ollut positiivinen ihminen. Nuorempana olin todella pessimistinen ja uskoin kaiken aina menevän pieleen, ennen kuin mittään oli ees tapahtunut. Kaikki tuntui olevan paskaa. Sää oli paska, jos satoi vettä tai tuuli liikaa. Paukkupakkanen oli hirveää, mutta niin oli plussakelikin. Varmaan ainnoo mistä en valittanut, oli aurinkoinen +25 asteinen sää. No okei, valehtelen. Valitin mie silloinkin. Kun miksi oli vain +25, kun rakastin +30 kelejä.

Eikä tää rajoittunut pelkästään säähän. Se ulottui kaikkialle. Kouluun. Omaan ulkonäköön. Kaikkeen. Milloin on tunteja, mitä ei voi sietää. Miksi pitäs opiskella musiikkia, kun ei oo yhtään musiikillisesti lahjakas? Milloin taas peilistä kattoi ihan jäätävän ruma ihminen. Aivan kuin valokuvamalleilla muka elämä ois helpompaa, koska he ovat usein hyvin kauniita. Huomaamattani tein elämästäni ihan uskomattoman raskasta. En väitä, että oisin nytkään täysin "vapautunut" kaikesta negatiivisuudesta. Mutta, voisin olla melko varma että oon aika lähellä sitä. Se on vaatinut vuosien työtä, ensin sisäistää asia, sitten päättää, että en halluu ellää noin. Ja sitten varsinainen työ, sekä omin päin että terapiassa.

Se ei oo mikkään pikku homma alkaa muuttaa omia ajattelutapojaan. Ne on juurtunu niin syvälle ihmisen sisimpään, ettei niitä noin vain muuteta. Tarvitaan asian tiedostaminen sekä tietoinen pyrkimys itselle terveellisempiin ajatuksiin, takapakkia ja jälleen tiedostamista. Mutta lopussa kiitos seisoo. Nykyään tiedostan, kuinka raskasta miun seura on saattanut olla. Sellainen kaikki mennee kuitenkin pieleen, joten eihän kannata edes yrittää ajattelu ei oo raskasta ihmiselle itselleen, vaan myös muille. Oon ylpeä ittestäni, että lähdin rohkeasti muuttamaan omaa sisintä. Vielä oon matkalla, mutta jo hyvän matkaa edenny. Täydellistähän ei kenestäkkään tuu, mutta parhaaseen kannattaa aina pyrkiä. Koska hei, miksi tyytyä vähempään. Missään asiassa.



Joskus kun mietin entistä minnuu, sanottaanko vaikka kymmenen vuoden takaa... Tuntuu, että oisin ihan eri ihminen ja tavallaan taas en. Ehkä oonkin nykyään se ihminen, joka oon koko ajan ollu. Se vain on ollu jossain kaiken negatiivisuuden alla piilossa. Asenne ratkaisee, ja kyllä, voin myöntää että asenteessani oli vikaa. Siinä todella oli vikaa. Mutta pointti ei oo se, vaan se että päätin korjata asenteeni ja alkaa ajatella myönteisemmin. Alkaa nähhä enemmän hyviä asioita kuin huonoja. Positiivinen asenne ei tarkoita sitä, että elämäni ois täydellistä ja näkisin vain vaaleanpunassii pilvihattaroita leijumassa ympärilläni jopa sadesäällä. Se on miusta sitä, että en jaksa ennää kiinnittää niin paljon huomiota elämän ikäviin puoliin. Sellainen turhanpäiväinen vatvominen vie aivan kauheesti energiaa.

Miun elämä ei ennää kaadu siihen, jos vaunulenkillä alkaa sataa vettä. Vauvalle sadehuppu ja miulle sadetakki, ongelma ratkaistu ja matka jatkuu. Miun elämä ei myöskään kaadu, jos vauva tiputtaa puurolautasen lattialle ja kävelen siivoamattoman puuron päälle. En tiijä johtuuko se äitiydestä vai miun henkisestä kasvusta muuten, mutta nykyään en vaan jaksa välittää pikkuasioista. Miksi valittaa säästä, kun sille myö ei mahdeta yhtään mittään? Miksi hermostua puurosta lattialla, sen voi siivota. Jotenkin kaikki ylimääräinen draama, oli se sit pientä taikka isoa, niin meikäläinen ei vaan sellasta jaksa. Elämä on niin paljon helpompaa ja kevyempää, ilman tekemällä tehtyä draamaa. Sanottaan asiat niinku ne on, ei kierrellä ja kaarrella eikä valiteta asioista joihin ei voija vaikuttaa. Nautittaan elämästä, koska täällä elettään vaan kerran.

Tajusin siis, että sitähän voikin elää paljon rennommin ja vapautuneemmin. Seuraava askel oli luonnollinen, miksen jakaisi hyvää mieltä etteenpäin? Miusta on kiva kehua, jos jollakulla on kiva paita päällä tai jokin vaikea tai haastava tilanne on selätetty onnistuneesti. Toisen onnistuminen tai kauniit kasvot ei oo miulta itseltäni pois. Miksen siis vaan totea ääneen sen mitä mietin? Hei, onpa siulla kivasti hiukset tännään! Onpa kivat housut, mistä oot hankkinut? Kyllä oon muuten siusta ylppee, kun pärjäsit niin hyvin! Tunnustan, että en aijemmin osannu kehua muita. Mutta onneksi ymmärsin, että kehumalla muita saan myös itselleni paljon hyvää mieltä aikaan. Kehu voi piristää sitä omaakin kehnoa päivää, kun näkkee ilon toisen kasvoilla.

Täällä viikko on alkanut mukavasti E:n kanssa touhuillen. Ollaan päästy taas ulkoilemaan kun ollaan terveitä (*koputtaa puuta*), ja tiistaina oli vauvakerho. Loppuviikon suunnitelmissa on käyvä keskustassa ja viikonloppuun asti en oo ehtiny vielä ajatella. Juuri nyt on hyvä <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit!