lauantai 18. toukokuuta 2019

Elän unelmaa

Rakastan olla tämän pienen tytön äiti. Ensimmäinen äitienpäivä oli ihana. En kaivannu mittään suurta, enkä tarvii lahjaa koska tää meijän ihana pieni on miun lahja <3 Aamulla sain nukkuu pidempään kun M lupasi kattoo tyttöä, ja sain juuva aamukahvin rauhassa. Se ei oo ennää mikkään itsestäänselvyys. Sain myös M:lta ruusuja <3 Iltapäivällä käytiin yhdessä vaunuilla/kävellen kaupassa. Oon niin kiitollinen tästä tytöstä, että ei tosikaan. Ja kiitollinen myöskin M:sta, tottakai. Hän on loistava isä <3

Oon aloittanut pakkaamaan, ja viskannut omia vaatteita menemmään ihan urakalla. Tuntuu, että on jonkinlainen uudistumisen tarve. Ehkä se on pukeutuminen, joka vois tässä pulmassa auttaa. Tilasin jo kesää varten kolme uutta maksimekkoa, ja jos muutenkin muuttas tyyliä hiukan naisellisemmaksi. En tiijä, mitä sitä muuta keksis... No, ehkä uusi asunto ja tyyliin muokkaaminen riittää näin alkuun.
Muuttolaatikoita täytyy käyvä ostamassa lissää. Aloitin pakkaamisen muumimukeista, joita pakkasin villasukkiin. Tosi kätevää muuten, kannattaa kokkeilla. Vähän vaikkeeta tosin pakkailla kun lähes kaikkea vielä tarvii, mutta ainakin talvivaatteita sun muita voi jo huoletta laitella kassaan. Kämppään on tässä joku päivä tulossa uusia vuokraajaehdokkaita, joten samalla pitäs olla melko siistiä kuitenkin että kämpästä saa ees jonkinlaisen järkevän kuvan :D

Meijän tytär saa tosiaan nyt vkl nimen, hänen ensimmäinen juhlapäivä <3 Ihana päästä kutsumaan tyttöä hänen nimellään. Kummit ja muut ovat innoissaan kastepäivästä. On aivan ihannaa, että tyttö saa niin paljon rakkautta. Ikinä ei voi olla liikaa turvallisia ja rakastavia aikuisia ympärillä. Hankin tytölle sellaisen lyhyemmän mekon, jonka saa sitten ylleen kun virallinen osuus on ohi. Suloinen tyttäremme <3 Hän nukkuu parhaillaan, kun kirjoitan tätä. Tyttö ottaa jo tosi paljon kontaktia, hymyilee välillä ja on itse ihanuus. Yöt mennee pääosin hyvin (jos viime yötä ei lasketa...), tyttö heräilee pari kolme kertaa yössä. Edelleenkään ei juuri turhia itke. D-vitamiini vaihdettiin toiseen merkkiin, kun tuntui että ei mahaoireet helpotu. Pian vauva saa myös ensimmäisen rokotteen. Kuun lopussa on kaksikuukautisneuvola.



Miusta tuntuu niin luonnolliselta olla äiti. Tää on nyt vihdoin sitä, mitä mie oon elämääni kaivannut. Tää on miun unelma, ja nyt mie elän sitä. Juuri nyt, elän parastaa aikaa miun elämästä. En tiijä, mitä tulevaisuus tuo, mutta tuskin mikkään voittaa tätä. Äitiys oli miun suurin unelmani ja just nyt en vois olla onnellisempi. Se toteutui, vaikka välillä jo luovutin. Mutta näköjään unelmilla on taipumus toteutuu, kun vaan on tarpeeksi sitkeä ja antaa asioille aikaa. Joten jos siellä ruudun toisella puolella on joku, jolta meinaa loppuu usko johonkin, niin älä luovuta <3 Tee voitavasi ja anna aikaa, niin asiat järjestyy kyllä.

Katoin eilen erään tubettajan videon Youtubesta, jossa hän pohti voiko nyt olla ennää oma itsensä kun on äiti. Hassua, mutta miusta tuntui aijemmin etten oo oma itseni kun en vielä ollut äiti :D Nyt kun pieni rakas on täällä, tunnen itseni niin kokonaiseksi. Aivan kun jokin rauha ois laskeutunu, haha. Nyt ei puutu mikkään. Nyt on hyvä olla. Vihdoin saan toteuttaa elämässäni sitä, mitä halluun kaikista eniten. Äitiyttä. Äitiys tekkee miusta levollisen, ja entistäkin rauhallisemman mitä jo oon. Elämä on tässä ja nyt. Vauvat kasvaa noppeesti, nyt täytyy nauttia tästä ajasta joka solulla.

Käytiin tällä viikolla anopin kanssa shoppailemassa ja kahvilla. Ostettiin vähän juttuja ristiäisiin. Samalla sai ite hiukan irrottautuu imetyksestä ja siitä, että täytyy olla koko ajan valmiustilassa hoitamaan vauvaa. Ei siinä, tykkään kyllä siitä touhusta ihan hulluna, mutta välillä tekkee hyvää äidinkin rentoutuu. Ja nyt miun pittää valmistautuu huomisseen, ja pakkailla tavaroita, koska juhlat pidetään tyttären mummolassa. Miun täytyy vielä lakata kynnet ja varmistaa että oma asuni on kunnossa. Ihannaa päästä tälläytymään kauniiseen mekkoon ja vähän laittautuu. Ilmaksikin on luvattu mitä parhainta. Tytär saa kauniit juhlat. <3

maanantai 6. toukokuuta 2019

Selviän mistä vain

Tuossa mietin aijemmin, etten kirjoita synnytyksestä blogiin. Miulla on kuitenkin jonkin sortin kirjoittamisen tarve aiheesta, joten katottaan mitä saan aikaiseksi :)

Synnytys oli rankka ja erittäin kivulias kokemus. Kokonaisuudesta jäi kuitenkin hyvä mieli ja onneksi aika kultaa muistot ja haalentaa ne ikävät osiot :D Tuollaisen kokemuksen jälkkeen tuntuu, että mie selviän mistä vain. Oon tosi kiitollinen ystävälliselle ja osaavalle henkilökunnalle. Sain myöskin synnytykseeni aivan ihanan kätilön, joka oli työvuorossa suurimman osan ajasta synnytyksestäni. Sain olla juuri sellainen kun oon, ja tiesin heti kun hän tuli saliin, että tuolle ihmiselle voin kertoo kaiken mikä on mielen päällä.

Raskausaikana aattelin, etten halluu opiskelijoita synnytykseen. Aattelin synnytyksen olevan niin intiimi tapahtuma, etten halluis sinne yhtään ylimääräistä ihmistä. Kuitenkin paikan päällä mieli muuttui. Ennen saliin pääsyä minnuu hoiti viittä vaille valmis kätilö, ja hän oli ihan hirmu mukava ja empaattinen. Synnytyssaliin siirryttäessä mukana oli sitten parin tunnin ajan toinen kiva kätilöopiskelija. Miun mielen sai varmaanki muuttumaan se, että niissä supistuskivuissa oli lopulta ihan sama, kuinka monta ihmistä huoneessa oli.


Kivunlievityksenä sain aluksi lämpötyynyjä ja kipupiikkejä. Kipupiikit sai olon todella rennoksi ja suorastaan pöhnäiseksi, joten kipua oli huomattavasti helpompi sietää. Lopulta nekkään ei ennää auttanu supistuksiin, ja pääsin saliin hengittelemään ilokaasua. Ilokaasu oli pelastus, ja se sopi miulle hyvin. Jonkin aikaa mentiin siis yhdistelmällä ilokaasu + alaselän hieronta M:n toimesta. Ja sitten kun nekkään ei ennää auttanu... Sain toivomani epiduraalin noin kello kaksi yöllä, lapsivedet meni neljän jälkeen ja vauva syntyi aamu kuuden maissa. Kivunlievityksiin oon muuten tyytyväinen, mutta ponnistusvaiheen puudutusta ei ehditty laittamaan. Se kipu oli jottain aivan järkyttävää. Siinä ei epiduraali auttanu ja tuntu et reppeen kappaleiksi siihen paikkaan. Vaikka ponnistusvaiheen kestoksi on merkattu reilu kymmenen minuuttia, silloin se tuntui ikuisuudelta. Synnytyksen kokonaiskestoksi on kirjattu 28 tuntia.

Lihaskipu koko kropassa oli ihan jäätävää synnytyksen jälkkeen. Etenkin niska-hartiaseutu tuntu olevan suorastaan tulessa monta päivää... Synnytyksessä tuli myös muutama ensimmäisen asteen repeämä. Toivuin hyvin, vaikka pari kolme päivää olikin todella heikko olo. Salista osastolle pääsin pyörätuolissa. Kun piti lähtee hakemaan ruokaa päiväsalista, kuljetin ruokatarjottimen huoneeseen pienen kärrin avulla, koska ei ollu voimia kantaa jottain ja kävellä samaan aikaan :D Nyt, reilu kuukausi synnytyksestä niin jäljellä on linea negra sekä pömppömaha, ja maailman rakkain vauva, joka eilen hymyili miulle ensimmäisen kerran <3

Kaiken tämän vauvahuuman ja -ihanuuden keskellä miun pitäs pikkuhiljaa alkaa pakkailemaan. Muutto lähestyy ja vauvan kanssa se pakkaaminen ei varmastikkaan suju hetkessä, joten paras olis aloittaa ajoissa nii välttyy viime hetken paniikilta! En malta oottaa meijän uutta kotia, joka on noin kaksi kertaa isompi kuin nykyinen. Se on tähän hetkeen meille täydellinen paikka assuu <3

sunnuntai 5. toukokuuta 2019

Totuus vauva-arjesta

Jokkaisella on tietenkin oma näkemys ja kokemus, tää on vain yksi niistä.

Alat priorisoida nyt asioita enemmän. 
Jotkut asiat, mitkä ennen oli tärkkeitä, ei ookkaan niitä ennää. Esimerkiksi siinä missä ennen ylleensä laittauvuin, jos olin lähössä jonnekkin. Nyt laitan ensin kaiken valmiiksi vauvalle, imetän ja pakkaan hoitolaukun ja sitten laitan vain hätäisen sotkuponnarin itselleni, jos ehdin.

Laittautumisesi ei oo ennää nii itsestäänselvyys.
Oon meikannut synnytyksen jälkeen vaa kaksi kertaa, mutta mitä vällii. Toivon ehtiväni meikata kastetilaisuuteen edes vähäsen, ois kiva näyttää silloin jokseekin siistiltä. Ei sellaselta, että olemus huutaa "imetän ja vaihdan vaippoja 24/7".

Bongailet vauvan uusia taitoja.
Vauva nostelee jo jonkin verran päätään ja on kehittynyt muissakin jutuissa, on niin ihana huomata uusia juttuja ja kehua vauvaa niistä. <3

Sotkunsietokykysi kasvaa.
Vauvan tulon myötä miun sotkunsietokyky on kasvanu paljon, ja oon positiivisesti yllättynyt. Kun vauvan hoito mennee kaiken edelle ja vuorokaudesta loppuu tunnit kesken, niin sitä sotkuu on yksinkertaisesti vain pakko alkaa sietämään.

Teet miljoona asiaa yhtä aikaa ja kaikki on kesken. 
Pyykit viikkaamatta, ruoka syömättä, vauvalle piti kattoo asu, tiskikone tyhjentää, sitten pyörin ympyrää ja ihmettelen, että mitäs sitä pitikkään tehhä.

Mietit, kuinka voisit tehhä asioita noppeemmin. 
Vauvan kanssa elämä on yllättävän hektistä. Sitä alkaa miettimmään, miten vois tehhä kaikki asiat noppeemmin... Dovelta oli ilmestyny kauppaan sellainen 2in1 shampoo, ja tietenkin ostin sen kokkeiluun. Aikaa se on sekin aika, mikä hoitoaineen käyttämiseen mennee suihkussa :D

Se tunne, kun tiijät että joku tarvihtee sinnuu koko ajan. 
Joku tarvihtee sinnuu antamaan ruokaa, vaihtamaan vaippaa ja vaatteita, ottamaan syliin ja pitämään lähellä. On ihanaa hoivata pientä Murusta ja huomata, kuinka hän nauttii olostaan miun rinnan päällä. Silloin ei haittaa, vaikka en oo ehtiny tehhä omia juttuja. Silloin on vain pikkuinen nyytti sylissä ja hänen tarpeet.



Et mahu ennää sohvalle istumaan, koska se on täynnä tyynyjä imetystä varten.
Imetys on mukavaa puuhaa, mutta ilman läjää tyynyjä siitä ei kyllä tulis mittään. Raskausaikana hankin yhden imetystyynyn, mutta sekin tarvii kaverikseen vähintään yhden tyynyn. Plus muutama tyyny selän taakse...

Yösyötöt uuvuttaa, mutta hellyyttävän vauvasi takkii tekisit mitä vain.
Mitä sitten, ettei ehdi nukkuu, harjata hiuksia tai syyvä, kunhan miun prinsessalla on kaikki hyvin. Yöllä ei naurata, mutta päiväsaikkaan valvominen unohtuu kun katsoo pikku Murusta <3

Vauvasi nukahtaa siun olkapäälle ja se on maailman ihaninta.
Pieni rakas tuhisija sylissä, mikä vois olla parempaa?

Arkisista asioistasi tullee luksusta.
Sitä alkaa kummasti arvostamaan kaikkea tavanomaista. Esimerkiksi lenkille meno yksinään, suihku/sauna, hiustenleikkuu jne, mitä näitä nyt on. Jos ehtii syyvä ateriansa ennen vauvan hätää, tullee voittajafiilis.

Imetys vie siulta niin paljon aikaa, että välillä et ehdi edes syyvä silloin kun halluisit.
Tiheän imun kaudet, tarvihteeko sannoo enempää? Tipan lisäksi tarvihtisin varmaankin nenämahaletkun...

Kaikki vauvassasi on söpöä, jopa hänen itkunsa.
Hänen tuoksu, ilmeet ja itkut, kaikki on omassa vauvassa söpöä. Jään usein kahtelemaan tyttöämme ja mietin kuinka superonnekkaita ollaan, että meillä on hänet. Ja kuinka nätti ja rakas hän on <3

Omat vaatteesi on koetuksella, ku jouvut pesemään niitä niin tiheään.
Monesti en ehi pittää jottain vaatekappaletta kuin kerran, kun se on jo maidossa, kakassa tai puklussa. Pyykkikoneessa ei siis pyöri vaan vauvan, vaan myös aikuisten vaatteet hyvin usein.

On ihannaa olla äiti <3

keskiviikko 24. huhtikuuta 2019

Kolme viikkoa synnytyksestä

Täällä on kevään tulo menny jotenkin iha ohitse tänä vuonna. En laittanu ees pääsiäiskoristeita esille, kun muistin ne vasta ensimmäisenä pääsiäispäivänä... Kaikki huomio on menny tähän meijän ihanaan pikku tyttöön. Aika mennee pienen prinsessan kanssa liian noppeesti. Huomenna hän tullee kolme viikkoa. Hän on paljon rinnalla, nukkuu ja katsellee kiinnostuneena ympärilleen. Joskus, kun piän häntä sylissäni, hän jää katselemaan miun kasvoja pitkäksi aikaa. Hän on silloin täydellisen keskittynyt vain ja ainnoostaan miun kasvojen katseluun. Mie katson takaisin ja hymyilen, ja silloin tuntuu kun aika pysähtyis. En kestä, kuinka suloinen hän on. <3

Nimen miettiminen ja ristiäisten suunnittelu on tässä tietenkin ollu viime aikojen mietinnässä. Pappi ja kastepäivä on jo sovittu. Nimen miettiminen on yllättävän vaikkeeta. Kun päättää jonkin nimen, kohta huomaakin että ei se oo sittenkään hyvä. Saa nähhä, mihin tässä sitten päädytään. Joku nätti ja kaunis kokonaisuus, kun on kaunis vauvakin <3 Saan onneksi ristiäisten järjestämiseen apua M:n suvun puolelta, mikä on suuri helpotus. En oo juuri juhlia järjestänyt aijemmin, joten kaikki apu on tervetullutta.

Vauva on hyvin rauhallinen tapaus, hän ei juuri itke. Itkua kuuluu lähinnä silloin, kun on vaippa märkä tai nälkä. Murusella on tullut painoa hyvin lissää ja hänellä on kaikki hyvin. Itse oon yösyötöistä hyvin väsähtänyt, mutta nyt alan niihinkin tottuu joten siinä mielessä helpottaa. Ja tokihan osasin väsymykseen varautuu. Täytyy vaan koittaa sitten nukkuu välillä päivisin, ja muistaa ulkoilla koska raitis ilma auttaa väsymykseenkin. Pikkuvauva-aika ei kestä kauaa, joten siksi koitan olla ajattelematta väsymystä liiaksi ja keskittyy enemmän tähän meijän pieneen ihmeeseen. <3



M on ollu isyyslomalla ja palasi nyt töihin. Hänestä on ollu suuri apu, kun tehnyt kotitöitä miun imettäessä jne. Tuntui hassulta jäähä vauvan kanssa kaksistaan arkipäiviksi. Oon kuitenki iloinen, että on kevät ja ulos on helppo lähtee vaunuilemaan. Talvella ja pakkasella oliski eri juttu. Vähän saahaan myös vaihtelluu vaunureitteihin, kun kesän alussa tulee muutto. Kaupunginosa ei tosin muutu mihinkään, mutta kuitenkin hieman eri lenkkimaastoja tullee varmaan kuljettuu sitten. Muuttoon ei ookkaan ennää pitkä aika, 1,5 kk. Tässä vois alkaa jo kahtellee tavaroitaan siihen malliin, mitä tarvihtee ja mitä ei.

Jotkut asiat on yllättänyt tässä synnytyksen jälkeen. Esimerkiksi se, kuinka paljon imettävä äiti tarvihtee ruokaa ja juomaa. Tiesin siis kyllä, että täytyy juuva normaalia enemmän, mutta että näin paljon? Juon jatkuvasti ylimäärässii lasillissii, mutta siltikki tuntuu ettei se riitä. Voispa kottiin hankkia sellaisen tippalaitteen, helpottas kummasti tätä imetystouhuu kun ei tarviis juosta hanan luona koko ajan. Ja sitten toinen asia, mikä aiheutti hämmennystä. Oon hikoillu etenkin öisin todella paljon. Ihmettelin, mikä miun kroppaa vaivaa, mutta pikainen googletus kertoi, että tällainen hikoilu on täysin normaalia. Se kertoo elimistön muuttuneesta hormonitasapainosta. Keho myöskin pyrkii eroon nesteistä, joita on kertynyt kehoon raskauden aikana.

Joihinkin juttuihin sitten osasin varautuu etukätteen. Maidon nousuun esimerkiksi. Eräs ihana kätilö kertoi asiasta jo ennen, ku olin ees synnyttämässä. Ja hyvä kun kertoi, koska muuten olis saattanu iskeä pienoinen paniikki :D Eihän noita rintoja ollu ees tunnistaa omiksi, heh. Jälkivuoto sitten taas, saattaa kuulostaa tyhmältä mutta yllätti miut positiivisesti. Olin nimittäin varautunu hirveeseen monen viikon tulvaan, eikä se sitten ollu sellaista. Pari kolme päivää se toki oli runsainta, mutta muutoin ihan helposti siedettävissä. Kun ois pitkittyneet menkat ilman menkkakipuja.

Vauva nukkuu vielä hetken joten ehdin ottamaan välipalaa, palaillaan!

lauantai 13. huhtikuuta 2019

Meitä on kolme

Viime kerrasta onkin aikaa, ei oo ollu sopivaa hetkeä tulla naputtelemaan. Mut tähän väliin voisin kertoa viime aikojen kuulumiset. Meitä on tosiaan nyt täällä kolme, Murunen syntyi 4.4.2019 klo 6.06. raskausviikolla 39+3 <3 Synnytyksestä jäi positiviinen mieli, miulla oli oikein mukava ja asiantunteva kätilö ja M mukana tukemassa. KYS oli siis synnytyssairaalani, ja voin kyllä lämpimästi suositella, ihan älyttömän mukavia kätilöitä ja hoitajia siellä. Sain toivomiani kivunlievityksiä, lämpötyynyjä, hierontaa, jumppapallon, kipupiikkejä, ilokaasua ja epiduraalin. Kivun voimakkuus kuitenkin yllätti täysin, en tiijä miten se voi yllättää, mutta yllätti kuitenkin. Pahinta kipua, mitä koskaan oon kokenut. Epiduraali oli oikea pelastus vieden sen kaamean supistuskivun mennessään, ja sain hetken levätä. Jos nyt joku jäi harmittamaan synnytyksestä, niin en ehtiny saaha puudutusta ponnistusvaiheeseen, koska vauva päätti saapua eikä mittään muuta voitu ennää antaa.

Mikä sitten yllätti, niin miten heikoksi synnytyksestä meni. Jalat oli monta päivää ihan vetelänä ja tuntui ettei hyvä kun jaksaa kävellä vessaan. Synnäriltä osastolle kuskattiin pyörätuolissa. Lähikauppaan kävely tuntui maratonilta. Usseempi päivä meni siis palautuessa. Ruokahalu oli kun hevosella, nyt onnneksi hiukan tasaantunut. Liikkumaan alan paremmin sitten, kun neuvolasta siihen lupa saahaan, ja kun vauvan saa viijä kunnolla ulos. En ehdi edes miettiä sitä, et tarvihtisin raitista ilmaa, koska tekemistä on täällä sisällä niin paljon. Jos miulle jää luppoaikaa, niin sen käytän ensisijaisesti päiväuniin ja lepäämiseen. Ja vielä sinne uloskin ehtii.



Murunen on maailman kaunein vauva <3 Hän ilmeilee paljon, ja itkee vain jos on nälkä tai vaipassa jottain. Hän nukkuu eniten päivisin ja valvoo öisin. Hänellä on mahdottoman kauniit silmät. Miulla sulaa sydän rakkaudesta kun katson häntä. Ollaan täällä opeteltu yhdessä uutta arkea. Vaatteeni on joka päivä maidossa tai kakassa, tai molemmissa, mutta mitä vällii, pyykkikone on olemassa ja vauvani on vihdoin täällä <3 Hän on niin valtavan rakas.

Oon opetellu tekemään asioita pikana, syömään noppeesti, käymään suihkussa noppeesti, postaamaan noppeesti kuten tästä tekstistä huomaatte, jne. Tämä prinsessa kun on ruokaa vailla, niin siinä ei kauaa ootella vaan avataan äänihuulia aika noppeesti jos ei ruokaa ala löytyy. Hyvä juttu, että ossaa vaatia ja tottahan mie jätän hommani kesken jos ruokaa pittää saaha <3 M on myös ollu ihanasti mukana kaikessa missä voi, vaihtaa myöskin vaippaa ja hoitaa. Päivät mennee kauheeta vauhtia, ja siksi pittää muistaa pysähtyy hetkeen ja painaa mieleen kaikki ihanat asiat, nytkun Murunen on vielä pikkuinen vauva <3

Ps. Muistakaahan ihmiset äänestää! En tiijä vieläkkään ketä äänestän, joten siinäpä miulle miettimistä loppupäiväksi.. :)

keskiviikko 27. maaliskuuta 2019

Rv 38 ja ompelujuttuja

Puhelimeni raskaussovelluksen mukkaan raskaudesta on takana nyt 95,7 prosenttia. Aika hurjaa! Jostain syystä synnytys ei hirvitä ennää. Se tuntuu kovin pieneltä asialta koko tämän yhdeksän kuukauden jälkeen. (Kunhan pääsen tositoimiin, niin luultavasti perun kyllä nämä sanat!)

Liityin Vau kirjakerhoon ja sieltä sain jo tutustumispaketin, ja tällä viikolla tullee seuraava paketti. Itse kun on henkeen ja vereen lukijatyyppi, niin tottakai sitä halluu opettaa lapselleenkin saman. Tietenkään en tuputa tai pakota. Eivät kaikki ihmiset lue kirjoja, M on tästä hyvä esimerkki, mutta ainakin voin kannustaa ja toivoo, että tyttärelle tulis lukemisen innostus. Jos joku miettii, että kannattaako vauvalle vielä lukkee, kun eihän se ymmärrä mittään vielä. Niin kyllä muuten kannattaa. VAUVA lehdessä (maaliskuu 2019) luki näin "Ääneen lukeminen tukee varhaisia esikielellisiä taitoja, joiden pohjalle myöhempi kielen kehitys tapahtuu." Puhumattakkaan siitä, että yhteisestä lukuhetkestä saa läheisyyttä, ja lukeminen auttaa lasta rauhoittumaan.

Kohonneiden verenpaineideni takkii oon joutunu tässä seuraamaan oloani hiukan normaalia tarkemmin ja mm. mittaamaan verenpaineet kahdesti päivässä. Nyt sain kuitenkin vapautuksen tästä kyttäilystä, koska raskausmyrkytystä ei epäilty ja toisekseen sain ihan jäätävän stressin noiden paineiden mittailusta. Miusta tuntui, että paineet nousi jo pelkästään siitä, kun katsoin mittaria... Koholla ne ovat edelleen, mutta seuraan nyt vain muuten vointia ja paineitakin sitten harvemmin. Miun on jotenkin hyvin vaikkeeta nauttia näistä viime hetkistä, kun on koko ajan valmiustilassa lähtemään sairaalaan (verenpaiden heittelyn takia siis). Että se siitä rentoutumisesta ja ihanasta omasta ajasta. Ihan nauratti Vauvan odotus-raskausoppaan lause raskausviikolta 38: "Rauha laskeutuu, ja keho saa tarvitsemaansa vaihtelua ja lepoa." Niin mikä ihmeen rauha? Jos miulta kysyttään, niin rauhaa oli jonkin aikaa keskiraskaudessa, mutta tää loppuaika on kyllä kaukana mistään rauhasta. 








Tässä kuitenkin muutaman päivän aikana, turhautunneena kun synnytys ei edelleenkään oo käynnistynyt, sain jopa takaisin kauan kadoksissa olleen inspiraation. Nimittäin ompelua koskien. Oon nyt ommellut vauvalle suloisesta norsukankaasta sellaisen pussukan, minne voi laittaa mitä nyt mieleen tullee. Tällä hetkellä siellä on pikkuisia sukkia, töppösiä ja pantoja. Ompelin myös gollegepaidan frillahihoilla (joka on vauvalle tietenkin vielä iso, mutta ei haittaa, halusin kokkeilla sitä ohjetta), yhden t-paidan (sekin vielä iso), baggy pantsit koirakankaasta ja potkuhousut kissakankaasta. Trikoo- ja gollegejuttuja on helppo ommella ja kivoilla kankailla niistä saa tosi nättejä. Bodyjakin tekisin muuten, mutta neppareiden kiinnitys on ihan tuskaa!

Oon tosi kiitollinen M:lle, joka edelleen on käynyt kaupassa ja tuonut ruokaa kottiin. Mie väsyn tosi paljon kaikesta, vaikka en kärsi turvotuksesta eikä maha oo mikkään kovin valtava... Jopa pieni kävelylenkki saattaa uuvuttaa kovastikin. Riippuu, kuinka paljon on saanut nukuttuu ja levättyy edellisenä päivänä. Käytiinhän myö tuossa yksi päivä Ikeassa ja sen jälkkeen vielä toisessa kaupassa. Vaikka Ikeaa ei edes kierretty kokonnaan, meikäläinen oli ihan rikki poikki siellä seuraavassa kaupassa, ja tuntui että pakko päästä jonnekin istumaan hetkeksi. No, eipä tuo kai ihmekkään oo kun on viimeisillään raskaana! Tuntuu vain hassulta olla tällainen ähkivä ja puuskuttava matelija, kun on tottunut liikkumaan ja olemaan aktiivinen. No, pikkuhiljaa sitten uuteen nousuun taas.

Sykekin alkoi vihdoin ja viimein telkkarista, sitä aloin tuossa seuraamaan. Kotona oleminen ei sinällään oo miusta tylsää tai rasittavaa, vaan se, että en kehtaa aloittaa mittään projektia kun en tiijä milloin tullee lähtö. Ehkä vain pitäs aloittaa, niin jospa se synnytys sitten lähtisi käyntiin kun sotkis koko kämpän ompelutöillä yms. Halluisin vain, että koti on siistinä kun lähtö tullee. Ressaa, jos tänne jää kamalat sotkut! Aina jos lähen jonnekin niin että oon yön poissa, siivoan ennen lähtöö koska inhoan tulla sotkuiseen kottiin. Jokatapauksessa, en ois uskonu sanovani tätä ääneen, mutta mie halluun jo synnyttämään!!! Rakas Murunen, joko oisit valmis? Äiti on ainaki enemmän kuin valmis...

torstai 21. maaliskuuta 2019

Kun odotus ei oo pelkästään sitä, että oot onnesta soikea

Koska miulla on tapana kirjoittaa aiheista, joista moni vaikennee, niin tässäpä lissää. Kirjoitan siitä, kun kauan toivottu ja ootettu raskaus ei ookkaan pelkkää autuutta ja onnea.

Mie oon väsynyt olemaan raskaana. En siksi, että joka paikkaa kolottaa. Oon väsynyt siksi, että raskaana olo on yllättävän raskasta henkisellä tasolla. Ei varmaan kaikille, mutta miulle se on. Tokihan tämä olemuskin alkaa pikkuhiljaa kypsyttämään. Sängyssä on vaikkee kääntyä, saati nousta ylös, kenkiä ei saa jalkaan ellei niissä oo vetoketjut, maha töksähtelee milloin mihinkin kun sen ulottuvuuksia ei ennää muista, jalat on puuroa ja harmittaa ihan pirusti, kun ei pääse tekemmään kyykkytreenejä niinkuin ennen raskautta ja raskauden alussa. Mutta nämä kaikki on niin paljon helpompi kestää. Kaikki fyysiset vaivat, voi miten mielelläni ottaisin henkisten asioiden tilalle muutaman uuden fyysisen vaivan. Niiden kanssa ku tullee toimeen huomattavasti paremmin.

Se, että huolia ja pelkoja mahtuu niinkin paljon siihen yhdeksään kuukauteen, on todella kuluttavaa. Välillä on onneksi ollu hyviä ja ihania kausia, ja oon nauttinu niistä täysin rinnoin. Niitä kausia, kun vauva liikkuu ilman liikelaskentaa kiitettävästi, kun höpöttelen mahalleni kuin vastarakastanut, kun järjestän paikkoja vauvaa varten. Mutta näiden kausien ohella tähän raskauteen on mahtunu lukemattomii kertoja, kun oon hädissäni juonu imelän mehun ja käyny kyljelleni laskemaan vauvan liikkeitä. Kun oon itkeny huolesta sekaisin seuranani ainnoo ajatus, ethän ota miulta tätä pois. Niitä kertoja, kun katon kaikkia ultrakuvia pelonsekaisin fiiliksin, vaikka juurihan vakuutettiin että kaikki on kunnossa, enkä vain pysty uskomaan sitä. Kun kauhu hiipii mieleeni ja pää täyttyy entä jos ajatuksilla.

Kaikkea tätä on todella vaikkeeta kuvailla ihmisille, jotka eivät koskaan oo kärsineet samallaisista peloista. Sitä sanottaan vain, että on normaalia pelätä esikoisen kohdalla. Ei, en sanois ihan kaikkee läpikäymääni normaaliksi. Osan kyllä, mut en kaikkia. Pelkotilani ovat lamauttavia, eivätkä usseinkaan mee ohitse yhden päivän aikana. Pelot saavat valtavat mittasuhteet ja aivoni käyvät ylikierroksilla, kun ne kehittelevät peloille jatkostooreja. Kun erilaiset pelot ottaa kunnolla vallan, niin siinä tilanteessa ei eletä normaalisti. Pelkoa ei voi heittää olankohautuksella pois, eikä mieleni meinaa rauhoittuu minkäänlaissiin sanoihin. Pelko estää uskomasta ilmiselvää totuutta, että hätää ei oo. Se on melko raskasta, kun toisinaan kokemaani ja kertomaani vähätellään. Joudun vääntämään rautalangasta, sen miten mitkäkin asiat koen. Eihän sen niin pitäs olla. Jokkaisella on oikeus kokea asiat niinkuin kokee.



Mutta mie oon melkein maalissa, ja kaikesta huolimatta ylpee itsestäni. Matka on ollu äärettömän rankka, mutta onneksi mikkään odotus ei oo ikuinen vaan kohta tämä kaikki palkitaan. En väitä, että vauva-aika tulis olemaan helppoo. Luultavasti tuun olemaan äärettömän väsynyt, mutta silti niin hirveän onnellinen. Kaikki on uutta, ja varmasti uuden opettelu on myös henkisesti raskasta. Mutta se on unelmani, saaha kokea äitiys sen kaikkine puolineen, enkä vois olla onnellisempi tästä lapsesta. Rankan odotusajan jälkkeen ootan tulevaa vauva-aikaa innolla, vaikka se tulis olemaan kuinka raskasta. Ainakki oon silloin saanu jättää taakseni raskaan odotuksen, jota on jatkuvasti varjostanut milloin mikäkin huoli tai pelko. Aina tullee vaikeita aikoja etteen, mutta onneksi ongelmatkin muuttaa muotoaan. Vauva-ajan ongelmat ei tuu olemaan samallaisia kun raskausajan ongelmat. Vauva-arjessa asiat voi sentään jakaa puolison kanssa, ja pyytää tarvittaessa apua. Raskausajan möröt on vain siellä omassa päässä, eikä niitä juuri kukkaan tunnu ymmärtävän.

Ja ei, en valinnut tätä huolten ja pelkojen määrää. Joku vois sannoo, älä stressaa niin paljon. Älä huolehi niin paljon. Voi kuulkaa, jos kaikki pelot vois karsia pois niin oisin jo tehny sen. Mutta oonhan mie sentään tapellut pelkojani vastaan. Ja sen ansiosta varmaan oonkin pysyny pääosin järjissäni, ku en oo antanu periksi. Välillä oon onnistunu sodassa mie vastaan pelotilat, välillä taas en. Mutta oon saanu niitä edes joskus hillittyy. Välillä ne paisuu maapallon kokosiksi, välillä pelkästään yhden järven kokoiseksi. Kuitenkin, kaikesta huolimatta mie oon tehny parhaani. Ja mikä tullee ikuisuuskysymykseen saako valittaa, niin miepä julistan nyt että kyllä muuten suapi. Ei elämä oo pelkästään vaaleanpunaisia pilvilinnoja. Valitettavasti. Niin ihannaa ku se oiskin.

Joko pääsis synnyttämään, kiitos?