sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Kun tuntuu, että maailma on paha

SUNNUNTAI

Välillä kaikki mennee ihan totaalisen yli. Seinät kaatuu päälle. Tulevaisuus näyttää pelottavalta. Omat ajatukset ahdistaa. Joku ihminen pettää siut tai satuttaa. Huolet kasaantuu jostain syystä aina samaan aikaan niskaan. Ei koskaan ripotellen.

Onneksi mie oon keksiny liudan selviytymiskeinoja, aina kun yllä mainitut asiat valtaa mielen. Tässä on miun keinot, millä rauhoitan itteni, kun maailma on paha ja ahdistaa.

* Turvapaikka
Onko teillä jottain paikkaa, missä koette rauhoittuvan parhaiten? Miulla se on lähellä oleva venesatama. En tiijä onko se vesi, vai maisema ylleensä, mutta siellä tuntuu että on tilaa olla kaikkine pettymyksineen tai suruineen. Usein miulla on järkkäri vielä mukana niin siinä yhistyy kaksi toimivaa keinoa.

* Ulos/kävelylle
Raitis ilma ja liikunta tekkee hyvää aina, mutta erityisesti silloin kun ajatukset on solmussa, on paha mieli tai suututtaa. Lähen ussein lenkille jos oon vihainen, surullinen tai muuten vain totaltani. Tämä keino ei petä koskaan. Aina takaisin tultaessa on ainaki vähän parempi olla.



* Valokuvaaminen
Mie tykkään kuvata luontoa. Se on jotenkin niin rauhoittavaa puuhaa. Ja sitä pystyy tekemään silloinkin, kun on paha mieli tai ärtynyt olo. Ei vaadi kauheita ponnnistuksia keskittymisen suhteen, se tullee luonnostaan kun vaan aloittaa.

* Kirjoittaminen
Ehkä kaikkein parhain keino itselleni. Kirjoittamalla saa jäsenneltyä ajatuksia. Tekstiä tuottamalla puran parhaiten kaiken ulos. Sisällön ei tarvii välttämättä olla ees mitenkään järkevää, kirjoittaa vaan niinkun tekkee mieli.

* Jooga
Hengityksiin ja venytyksiiin keskittyminen saattaa joskus auttaa. Kehon rentouttaminen voi rentouttaa myös mieltä. Jos on ihan pois tolaltaan tai kovin kiukkuinen, silloin tuon voi unohtaa.



* Itkeminen
Itkeminen poistaa kehosta stressihormoneja. Erittäin hyvä keino siis helpottaa oloaan.

* Ystävälle soittaminen
Toinen voi antaa eri näkökulmia asioihin, tai sitten vain kuunnella vuodatusta.

* Siivoaminen
Minnuu auttaa joskus se, että alan siivoamaan asuntoa, imuroimaan tai järjestelemään kaappeja yms. Levoton ja ahdistunut olo voi helpottaa, kun on jottain konkreettista tekemistä.



Onko lukijoilla samoja keinoja? Mukavaa tulevaa viikkoa <3

Terveisin, Eve

tiistai 9. lokakuuta 2018

Hei hei, kaamosmasennus

TIISTAI

Ensimmäinen syksy moneen, moneen vuoteen, kun en mieti kauhunsekaisin ajatuksin tulevaa pimeyttä. Aijempina vuosina pimeän laskeutuessa ja lehtien tippuessa maahan mie etsin epätoivoisesti niitä keinoja, jotka estäis miut luisumasta kaamosmasennukseen. Välillä onnistuin ihan hyvin, toisinnaan taas en. Viime vuonna onnistuin melkoisen hyvin lievittämään oireita ja taistelemaan pahinta alakuloa vastaan. Jos en ihan väärin muista, sain ulkoiltuu kohtaisen hyvin pimeydestä huolimatta, ja imin kirkasvalolampusta valoa jos en joka aamu, niin usseina aamuina ainakki.

Mutta tänä vuonna en oo ees ehtiny miettii kirkasvalolampun kaivamista esille, tai miettimään mittään muitakkaan keinoja, joilla välttäisin kaamosmasennuksen. Pienen pieni rakas piristää minnuu joka ikisenä päivänä, oli sitten pimmee tai valoisa. Tänään pääsin kuuntelemaan sydänääniä, ja siellä hän kovasti kasvaa koko ajan. <3 Kertokaas muuten työ lukijat jos teillä on kokemuksia kotidopplereista, vähän sellainen ollut mietinnässä!



Vatsan seutu on sen verran kasvanut, että eteen on tullut housuongelmia. Miulla on vain muutamat farkut, jotka mahtuu jalkaan. Aluksi pärjäsin siis niillä, mutta nyt niidenkin kanssa on tullu ongelma. Ne mahtuu kyllä vielä päälle, mutta ne valuu jatkuvasti, eikä ne kestä vauvamahan päällä. Kiristäminen/vyöt ei tuu kysseeseen, koska sillon puristaa. Yritin ratkaista ongelmaa ihan oikeilla mammapöksyillä, joita oon ostanu nyt kahdet, mutta ne taas ovat vielä turhan isoja. Luulen, että collarit tulee olemaan seuraavan kuukauden ajan aika kuuma sana, ne kun voi jättää lököttämään lantiolle. Jotkut taas ostavat tässä vaiheessa vain hiukan isompia housuja. Miulla vyötäröllä ei tunnu pysyvän tässä vaiheessa juuri mitkään housut, collarit on siis ratkaisu tähän. Niitä en ylleensä harrasta kodin ulkopuolella, mutta täytynnee opetella.

Joku miettii kuitenkin, niin ei, en oo muuttamassa blogiani pelkästään raskausblogiksi. Kerron ihan samaan tapaan juttuja täällä kun ennenkin. Aiheet tietty valikoituu sen mukkaan, mikä on eniten mielen päällä tai mistä halluu juuri silloin kirjoittaa. Ja siksi raskausaiheet tulleekin varmaan olemaan tässä aika paljon pinnalla, koska mitä muuta tässä ees voi ajatella kun sitä? Ensimmäinen, vuosia toivottu raskaus, joten kyllä ne ajatukset on pääsääntöisesti juurikin siinä. Iso, ihana asia jonka ilolla jaan muillekin <3



Kerroin joskus aijemmin, että olin tehnyt kirpparilöytöjä, mutta en halunnu esitellä niitä, vaikka mieli teki. No, ne löyvöt oli tietenkin äitiysvaatteita tai vauvanvaatteita, mitäs muutakkaan. Oon löytäny tosi kivoja ja hyvässä kunnossa olevia juttuja. Sekä vauvalle että itselleni. En todellakkaan oo malttanu olla ostamatta pieniä bodyja tai housuja, kun tämä kaikki on kerta vihdoinkin totta <3 Yksi todella hyvä löytö myös esimerkiksi äitiystalvitakki, josta maksoin 15 euroa. Miusta ihan sopiva hinta siistille takille, joka kaupassa voi maksaa ties kuinka paljon. Joten nyt ei oo hätää, maha saapi kasvaa kun on takkikin valmiina kylmemmille keleille.

Tulevan viikonlopun aijon pyhittää ompelulle, löytyi nimittäin ihan hurjan hienoja lastenvaatekankaita, joista Murunen saa itselleen vaatteet. Vielä en oo aivan varma, että mitä niistä teen, mutta eiköhän tässä jottain keksitä. Ehkäpä teen myös jottain itselleni, tunikat varmaan ainakki on käteviä vauvamahan kanssa!

Terveisin, Eve

Ps. Huomenna keskiviikkona on Maailman mielenterveyspäivä. Tänä vuonna kohderyhmänä on erityisesti nuoret ja nuoret aikuiset. Edistetään yhdessä avoimempaa keskusteluympäristöä diagnooseista riippumatta. Olethan mukana <3

torstai 4. lokakuuta 2018

Vihdoin totta

TORSTAI

Rakas lapseni,

Et tiijäkkään, kuinka onnelliseksi miut teet. Olin vasta nuori lukiolainen, kun ensi kerran haaveilin siusta. Ostin kirjaston poistomyynnistä vauvalehtiä, eikä vauvakuume oo sen jälkkeen laantunut minnekkään, päinvastoin. Vauvakuume vain kasvoi kasvamistaan ja teki tosi kippeetä. Siun ei kuitenkaan ollu vielä hyvä saapua meijän elämään, koska en voinut hyvin. Kuitenkin nyt, monien vuosien jälkeen tilanne on eri. Nyt sinnuu odottaa täällä kaksi tasapainoista aikuista. Mie ja isäsi, jonka kanssa oon ollut yhdessä jo kohta kahdeksan vuotta.

Odottaminen oli tuskaa. Kun muut pyrki korkeakouluihin tai yliopistoihin, mie kärvistelin vauvakuumeeni kanssa. Tuntui, että miun aika ei koita koskaan. Näin joka paikassa vain vauvoja, raskaana olevia naisia tai vaunuja työntäviä äitejä. Jopa kaverin kanssa viihteellä ollessa mie marisin vain siitä, miten oisin jo niin valmis äidiksi. Mutta niin kai se sanottaan, että hyvää kannattaa odottaa? Muut ympärillä sai vakituisia työpaikkoja ja mie haaveilin edelleen vain siusta.

Kun sitten vihdoin sait niinsanotusti luvan tulla meijän elämään, päätit odotuttaa meitä vielä lissää. Raskautuminen ei ollutkaan niin helppoo, kun olin kuvitellut. Joillakin tärppää heti, joillakin taas sitten ei. Kunnes tuli kesä. Kesä 2018, joka muutti meijän elämän. En oo taikauskoinen, mutta... Syntymäpäivänäni tiputin vahingossa lattialle lasin, joka meni rikki. Tästä tasan kuukausi etteenpäin ja tein positiivisen raskaustestin.

 

En ollu uskoa sitä. Haalea plussa tikussa enteili hyvää, mutta kielsin iteeni innostumasta. Eihän se välttämättä oo ennää plussa seuraavassa testissä? Ehkä tässä tikussa oli jottain vikaa... Oireita miulla kyllä oli. Ne ei saanut minnuu innostumaan, koska oireita oli aijemminkin ilman minkäänlaista raskautta. Oottelin vielä hetken aikkaa ja muutammii päivii myöhemmin tein testin uudelleen. Tällä kertaa ne kaksi viivaa oli niin selkkeet, ettei siinä jääny yhtään tilaa epäilyksille.

Ensimmäiset kolme kuukautta kun odotin sinnuu, oli hermoja raastavia niin psyykkisesti kuin fyysisestikin. Kävin läpi laajan skaalan raskausoireita, ja normaali elämä alkoi olla niiden vuoksi välillä todella haastavaa. Aina yhden oireen hellittäessä alkoi seuraavat. Niiden lisäksi oli se henkinen puoli. Mitä jos tämä mennee kesken? Ootko sie kunnossa siellä? Löytyykö sykkeet? Huoli oli kova ja murehdin, miten selviän jos et kestäkkään matkassa mukana.

Sitten koitti tärkkee hetki, kauan odotettu ultraääni. Sain lopultakin, pitkän odotuksen jälkkeen nähhä siut, ja siellä sie oot, liikuit niin tomerasti jo että sait miut itkemään. Tuijotin kuvaasi haltioituneena ja mietin, voiko tää olla totta? Sie siellä, niin pieni ja ihana! Niiden kaikkien vuosien jälkkeen kun itkin tyhjyyttä, itkin sitä, että oon aina halunnut tulla nuorena äidiksi. Kun vuodet vain vieri etteenpäin ilman nyyttiä sylissä. En voi ees sanoin kuvailla sitä oloa, miltä se tuntui. Kaiken sen jälkkeen vihdoin näin siut. Teit jo, ja tuut tekemään miusta maailman onnellisimman.

Toinen raskauskolmannes on alkanut ja tätä onnea en voi pittää ennää sisälläni. Rakastan sinnuu niin kovasti jo nyt. Tuut saamaan rakastavan, kannustavan ja lämpimän perheen. Sie oot niin toivottu ja odotettu, rakas lapsemme. Meiltä, miulta ja isältäsi tuut saamaan hyvät eväät elämääsi. Lupaan kannustaa sinnuu kaikessa, mihin keksit pyrkiä, ja tukea sinnuu elämän karikoissa. Äitiys on elämäni suurin unelma, enkä vois olla onnellisempi että se vihdoin käy toteen. Kiitos rakas lapseni, että tuut meijän elämään. Sie teet meistä perheen ja annat miun elämälle merkityksen <3

Rakkaudella, äitisi

perjantai 28. syyskuuta 2018

Kangasrakkaus ja lyhyet kuulumiset

PERJANTAI

Vaikka se ei ookkaan materia, mikä miut tekkee onnelliseksi, kerronpa nyt silti mitkä pari materialistista asiaa on ollu huippulöytöjä tällä viikolla:

1. Kiilatennarit
En oo pitkään aikaan ostanut kunnon kenkiä (jos kesäkenkiä ei lasketa siis), joten nyt oli aika saaha jo uudet. Käytiin ystäväni kanssa ostoskeskuksessa torstaina ja vaikka kengät ei oo miun pukeutumisessa ykkösjuttu, eikä ees toinen, niin täytyy myöntää että kenkähulluus meinas iskeä. Nyt on siis kengät sekä syksylle heti pidettäväksi, että talveksi pakkasten tullessa. Nuo kiilatennarit oli kyllä rakkautta heti kun sain ne jalkaani. Niitä oli useammassa värissä, mutta itse tykkäsin eniten vaaleanharmaista. Skopunktenilla olevan tarjouksen osta 3 maksa 2 voi yhdistää kaverin kanssa. Sain toiset kengät tavallaan kaupan päälle, kun ystäväni teki myös kenkälöydön.

Kiilatennarit

2. Erikoistrikoota
Eurokankaasta ei aina löyvä mittään ostettavaksi asti, mutta voi sitä ilon määrää kun kävin siellä perjantaina! Bongasin sieltä palakankaista yhen kankaan, jota oon ostanu kerran aijemminkin. Olin silloin vielä koulussa, ja sain ommeltuu kyseisestä kankaasta yhden paidan. Kangasta jäi vain pieni nokare jäljelle ja aina kun katsoin paitaa, mietin haikkeena että olispa tota kangasta lissää. Ja nyt sitä on! Kangasrakkaus <3 Väriltään tuo on jokin harmaan-vihreän kimaltava. Saa nähhä teenkö tästä trikoosta itselleni jonkin paijan, vai jopa muutakin, kangasta oli tällä kertaa enemmän.

Erikoistrikoo

Viime aikoina on käyty vaikeita asioita läpi psykoterapiassa, ja työpäivien jälkeen oon ollu normaalia väsyneempi. Kiukkuinen oon myös ollu, ja kukas muu siitä on sitten joutunu kärsimään kun M... Mutta ne vaikeatkin asiat täytyy käsitellä mielestä pois kummittelemasta, mikäli halluu tervehtyy kunnolla. Ja sitä jos mitä mie halluun. Mutta vaikka työstän koko ajan nuoruuden (ja osittain nykyisyydenkin) haavoja, miulle kuuluu myös hyvää. Sain jatkoa määräaikaiselle työsopimukselleni. Oon tyytyväinen, koska viihdyn siellä ja tiijän, että ossaan hommani. Niin ei oo ollu monessakkaan paikassa. Sitä on vain pakertanut kokopäiväistä työtä, vailla mittään kiitosta esimiehiltä. Kyllä se vaan kummasti antaa boostia työntekoon, kun saa siellä töissä kehuja.

Vaikka mie en oo kovin suuri jouluihminen, oon jo alkanu miettiä lahjaideoita. Miulla on tapana hoitaa lahjaostokset siinä loka-marraskuussa, koska inhoon kauppojen ryysistä joulun alla. Muutenkin on kiva, että lahjat on ainakin mietitty hyvissä ajoin valmiiksi, ellei jo hankittukin/tehtykin. Joulussa parasta on ilahduttaa muita. Ja ehkä vähän itteäkin ;) En mittään suurta määrää haali lahjoja, mutta ne keille lahjat hankin tykkään miettii ja toteuttaa kunnolla. Alkaako lukijat olla pikkuhiljaa jo joulumielellä?

Ihannaa viikonloppua teistä jokkaiselle <3

Terveisin, Eve

sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Mitä tuli luvattua?

SUNNUNTAI

Katsoin eilen Netflixistä elokuvan nimeltä Pikku naisia. Onko joku lukijoista katsonut? Aivan ihana, herttainen ja liikuttava elokuva. Mie tykkäänkin kaikesta romanttisesta hömpästä, joten tää oli kuin miulle luotu elokuva. Ihmettelen, etten oo koskaan sitä katsonut ja vielä enemmän ihmettelen, että enkö tosiaan oo lukenut kysseistä kirjaakaan? Elokuvahan pohjautuu samannimiseen kirjaan jonka on kirjoittanut Louisa May Alcott. Tää vääryys täytyy ehdottomasti korjata joku kerta ja etsii kirja kirjastosta.

Oon joskus vitsaillut kavereille, että mie oon syntynyt ehdottomasti liian myöhään, väärään aikakauteen siis. Elokuvassa minnuu viehätti se, ettei puhelimia ollut, ei televisiota, ei mittään turhaa elektroniikkaa. En väitä, ettei niistä olis hyötyä, tokihan kehitys on vain hyvä asia ja niin päin pois. Uskon vain, että tuohon aikkaan ihmiset oli enemmän läsnä toisilleen. Ei ruutuja, joten ihmiset tapasivat kasvotusten. Tanssiaisissa tanssittiin, eikä sometettu itsekseen. Olihan tuohon aikkaan omat ongelmansa, mm. tarttuvat taudit, mutta silti siinä ajassa oli paljon hyvääkin. Nykypäivässä eniten ärsyttää läsnäolon puute ja puhelimen kasvaminen kätteen kiinni. Oonko ainnoo, joka ajattelee näin?





Mutta itse asiaan. Katoin entisestä blogistani, mitä lupasin tälle vuodelle. Tässä on vielä aikaa toteuttaa asioita, mikäli niiden toteutus on jääny puolitiehen! Asetin itselleni siis seuraavia tavoitteita tammikuussa 2018:

Lopettaa tavaran haaliminen
Mielestäni en oo tänä vuonna haalimalla haalinut, vaan kaupassakin miettinyt aina jonkun tavaran kohdalla että tarviinko mie nyt tätä ihan oikkeesti. Enimmäkseen oon ostanut tarpeeseen, ja vaateostoksetkin oon yrittänyt suunnata enemmän kirppareille kuin vaateliikkeisiin. En oo ees tehny tilausta Zalandolle pitkään aikkaan, hyvä mie!

Kehittyä kirjoittana sekä kuvaajana
En tiijä, onko tässä tapahtunut suurta muutosta, mutta oon ainakki yrittänyt. Kesällä lähdin kameran kanssa luontoon ihan vain sillä ajatuksella, että kokkeilen eri asetuksia. Kirjoittaminen taas kehittyy ihan koko ajan kun vain sitä tekkee tarpeeksi ussein. Mielessä on kyllä ollut muutamaankin otteeseen Kansalaisopiston kirjoituskurssit, mutta vielä en ole saanu aikaiseksi/uskaltanut ryhtyy sellaiseen. Ehkäpä vielä joku päivä?

Oppia nauttimaan hetkistä
Öhöm, sanotaanko nyt että tää on työn alla... Tämä tavoite on oikkeesti todella vaikkee, kun on tottunu murehtimaan viikkoja, kuukausia ja JOPA vuosia etteenpäin. Onneksi sentään jo tiedostan sen, että karkaan aina turhan pitkälle. Se kai on ensiaskel siihen, että tavasta opettelee eroon? Tammikuisessa postauksessa pohdin myös sitä, ettei aina pilaisi olemassa olevaa hetkeä kameran kanssa. Oon mielestäni tässä onnistunu aika hyvin. Kun siirryin tähän blogiin, jatkuva kun pitäs saaha kuvia blogiin jäi, eikä sitä kameraa ota ennää ihan joka paikkaan mukkaan.

Käyttää enemmän kirjastoa ja lukkee enemmän
Jotenkin se aika aina katoaa jonnekki, ja vaikka kuinka pidän lukemisesta niin tuntuu että sille on vaikkee löytää aikaa. Tämä tavoite on siis toteutunu kehnosti. Miulla on myöskin ongelmana se, etten pysty ollenkaa keskittymään lukemiseen mikäli toinen katsoo samaan aikaan televisiota. Vois kai sitä karata makuuhuoneeseen ja rakentaa sinne jonkun oman lukunurkkkauksen? Ilman korvatulppia tuo idea ei kyllä oo toteuttamiskelpoinen.

Panostaa liikuntaan
Voin ilolla todeta, että tässä oon onnistunu enemmän kuin osasin edes toivoo. Lopputalvesta hiihdin melko säännöllisesti, ja toukokuussa hankittiin kaverin kanssa salijäsenyys. Jäsenyys kattaa sekä kuntosalin että haluamansa jumppatunnit. Kesän liikuin tosi ahkerasti, ja yllätyin miten aloin tykkäämään myös kuntosalipuolesta. Vielä kun jaksas pittää tuon innon liikkumiseen myöskin pimeän tultua... Epäilin tammikuussa, kuinka jaksaa liikkua jos oma jaksaminen ei oo kunnossa. Voin kuitenkin kertoo, että liikkumisesta sain voimaa, kun oloni oli kehno.

Opetella syömään paremmin
Ikuisuusprojektini. Muistaakseni alkuvuodesta koitin panostaa tähän ihan tosissani, mutta jossain vaiheessa into laantui. Sitten tuli alkukesä, kun masennus puski päälle ja sitten en varsinkaan välittänyt mitä pistän suuhuni (vai pistänkö mittään...). Nyt, kun olokin on jälleen hyvä oon koittanu taas innostuu asiasta. Oon jopa yllättyny, kuinka helppoja jotkut ruuat on valmistaa. Ja täytyyhän se nyt myöntää kuinka paljon parempi olo tullee, kun on syönyt hyvin ja monipuolisesti.

Kasvaa ihmisenä ja jatkaa terapiaa
Tammikuussa kirjoitin, että olen hukassa elämäni kanssa. En koe asian olevan ennää niin, ainakkaan niin radikaalisti. En mie edelleenkään tiijä, missä vietän tulevat työvuoteni. Mutta oon löytäny ja saanu elämääni niin hienoja asioita, etten en tunne olevani sen suuremmin hukassa. Terapia on tietysti  myös jatkunut ja heinäkuussa siirryin Kela tuettuun psykoterapiaan. Lukuisten huonojen kokemusten jälkkeen oon niin onnellinen, että miulla on nyt yksi ja sama ihminen ollut jo kaksi vuotta. Ehkä miun sitten oli tarkoituskin kahlata läpi kaikki ne ikävät kohtaamiset, jotta löysin viimein itselleni sopivan terapeutin.

Kasvattaa takaisin oma hiusväri
Tässä oon edistynyt hitaasti mutta varmasti! Voit lukkee lisää täältä.

Hoitaa parisuhdetta
Ikävä sannoo, mutta tämä kohta ei ihan oo toteutunu niin kuin olisin halunnu. Oman itsen kasassa pitäminen on välillä ollu niin suuren työn takana, että silloin on ollu vaikkee keskittyy mihinkään muuhun. Onneksi sekin on ollu väliaikaista ja aina kun voimat taas palaa voi keskittyy toiseenkin. Eikä sen parisuhteen hoitamisen tarvii olla suuria tekoja, arjen pikkuasiat ja huomioimiset ratkaisee.

Elää!
Tämä kohtahan liittyy siis siihen, että monta vuotta nuoruudestani kului masennuksen kanssa kamppaillen. Tuntui, etten pystynyt elämään nuoruuttani ja vuodet vain katosi sairastelun myötä jonnekkin. Tilanne on onneksi nyt jo aivan toinen.

Mites muiden vuoden lupaukset tai tavoitteet, onko hyvällä mallilla? :D

Terveisin, Eve

torstai 20. syyskuuta 2018

Elämästä voi tulla juuri niin loistavaa, kun halluut

TORSTAI

Elämä on niin hyvää. Miulla on ystäviä, joista ennen vain haaveilin. En ennää mieti joka päivä, että mikä miussa on vialla. Mikä miussa tekkee sellaisen, ettei kukaan halluu tutustua syvemmin? Onko miun otsassa joku leima, että älä lähesty? Yksinäisyys opetti arvostamaan ihmissii ihan eri tavalla. Miulla on myös avopuoliso M, joka on ollu kanssani melkein kahdeksan vuotta. Silti muistan kuin eilisen, kun nähtiin ekan kerran. Lämmin katse silmissään, hymy kasvoillaan ja miulla vain yksi ajatus. Siinä hän nyt vihdoinkin on.

Miulla on työ, jossa en pala loppuun. Työporukka, jossa jokainen hyväksytään joukkoon sellaisena kun on. Mietin aijempia työsuhteita ja työpaikkoja. Oon iloinen, että oon oppinut pitämään puoleni. Kun ei jaksa niin silloin ei jaksa. Työuupumus opetti kylmällä tavalla, mikä on elämässä tärkeintä. Oravanpyörässä väkisin roikkuminen vai oma psyykkinen terveys. Kukaan ei oo niin korvaamaton työelämässä, ettei voisi jäähä hetkeksi pois jos voimat on loppu. Jos yksi uupuu, kenelläkkään ei oo sillon kivaa.

Oon oppinut katsomaan asioita eri tavalla. Syksy ei oo vain pimeä ja märkä. Syksy on myös kauniin värisiä lehtiä puissa ja raikas ulkoilma. Välillä sataa, mutta antaa sataa. Kumisaappaat ja sateenvarjo on keksitty. Ja entäs talvi, jota myös vilukissana inhosin aijemmin? Talvi joka on loputtoman pitkä ja kylmä? Se on myös kauniita lumisia puita, se on lumen narskuntaa kenkien alla ja hienoja hiihtosäitä. Onneksi täällä Savossa on vielä kunnollisii talvia, mustasta talvesta on vaikeampi repiä mittään hyvää.


Vaiteliaisuus blogissa kertoo tällä hetkellä vain sen, että elämäni ei ole tylsää, eikä blogin kirjoittaminen pakon sanelemaa vaan oikkeesti hyvää. En avaa joka ilta tietokonetta, koska miulla on muutakin elämää. Oon tavannut kavereita ja parantanut maailmaa. Ulkoillut ja ommellut itselleni vaatteita, toistaiseksi kehnoin tuloksin. Mutta täytyy myöntää, että käyn silti somessa joka päivä. Puhelimella se Facebook tai Instagram täytyy aina jostain syystä kattoo päivittäin. Mutta mikä tullee pakon sanelemaan? En ota bloggaamisesta paineita ennää ja arvatkaa mitä? Kirjoittaminen tuntuu joka kerta paremmalta. Palaan tänne silloin kun tuntuu, että nyt sitä tekstiä vois tulla. En tiettyinä päivinä, kun pakkohan se on postata tai muuten kaikki unohtaa miut. Juu ei noin. Teen tätä ensisijaisesti itselleni. Teen sitä mitä rakastan, eli kirjoitan. Siihen tahtiin kun ite koen parhaaksi. Tiijän myös, että miulla on uskollisia lukijoita kirjoitustahdista riippumatta. Kiitos teille kun pysytte mukana.

Oon käynyt leikkauttamassa hiukseni ja saanut upean lettikampauksen. Kerran lauantaina päätin ottaa härkää sarvista ja pesin ikkunat. En kyllä ymmärrä mikä siinä niin vaikkeeta oli. Meillä kun on niin vähän ikkunoitakin, haha. Oon käynyt lenkkeilemässä ja ryhmäjumpassa. Tärkein hyöty salikortissa ei suinkaan oo se, että on paremmassa fyysisessä kunnossa. Kohtasin ja voitin pelkoni ja se on tässä se kaikkein suurin juttu. On paljon asioita joita oon pelännyt ja vältellyt, niin arkojakin asioita etten voi niitä edes tänne kertoa. Mutta monissa niissä oon menny etteenpäin, ja oon vain niin ylpeä itsestäni että oon löytänyt sen voiman, jolla saan elämäni takaisin.

 

Oon saanut sen aikalisän jonka tarvihin, oon levännyt ja antanut itelleni aikaa parantua. Huomaan, että se alkaa tuottaa jo tulosta. Miulla on unelmia, jotka ei tunnu enää kaukaisilta ja moni asia on vuosien hiljaisuudessa kypsynyt. Toisaalta jotkut unelmat on vielä kaukaisuudessa, mutta ainakkaan niistä haaveilu ei saa ennää sydäntäni haavoille. Ne ei tunnu saavuttamattomilta, täysin mahdottomilta ajatuksilta, vaan oikkeilta asioilta jotka toteutuu, kun niiden aika on.

En tiijä oliko tässä postauksessa päätä eikä häntää, mutta tällaisia ajatuksia on viime aikoina päässä pyörinyt. Oon oppinu olemaan itselleni armollisempi, ja toisaalta taas määrätietoisuuteni ansiosta ottanut ohjat omassa elämässäni. Vaikeuksista huolimatta meijän kaikkien elämästä voi tulla juuri niin loistavaa, kun ite halutaan. Siihen tarvitaan vaan joskus vähän enemmän tahtoa. Ja se tahto löytyy vain ihmisestä itsestään. Ihmisellä on valta päättää omasta elämästään ja kuinka asioihin halluu suhtautua. Sairauksille tai erilaisille vastoinkäymisille myö ei voija mittään, mutta voi päättää jääkö surkuttelemaan elämäänsä ja etsimään syyllisiä. Vai kääntääkö katseen omaan sisimpään ja elääkö niin hyvää elämää, kun se on mahdollista.

Terveisin, Eve

torstai 13. syyskuuta 2018

Milloin viimeksi

TORSTAI

Milloin viimeksi...

Itkin?
Kun katsoin Ensitreffit alttarilla kakkosjakson. Itse tahdon ehdottomasti naimisiin, sitten kun se on mahdollista. Tätä ohjelmaa oon seurannut aina alusta lähtien ja miusta on aivan ihanaa että on noin rohkeita ihmisii olemassa. Ohjelma ei halvenna avioliittoa, nuo ihmiset oikeasti tahtovat naimisiin ja tekevät asialle jottain ainaisen "sitten kun"- ajattelun sijjaan. Itkin silmät päästäni kun heijät vihittiin. Naimisiin meno on yksi omista suurista unelmistani ja tiijän jo tasan tarkkaan millaisen häämekon halluun. Sen on oltava täydellinen pitsiunelma. <3

Nauroin?
Keskiviikko iltana ystävän luona. Hän on niitä ihmisiä, että hetken hiljaisuus ei saa vaivaantuneeksi ja tykkää pohdiskella ja miettiä asioita. Syvälliset keskustelut on siis taattu. Jotenkin sitä vaan kaipaa niitä syvällisiä keskusteluja ihmissuhteilta. Kun on itekkin niin pohdiskelevaa tyyppiä. Sellaiset "mitä kuuluu, ihan hyvää"- tuttavat onkin lähes kaikki kadonneet matkan varrella jonnekkin. Miulla on paljon mielipiteitä ja tylsistyn noppeesti, jos puhekumppanin kanssa täytyy puhua vain säästä.

Tein jottai hyvää toiselle ihmiselle?
Päästin mummot Sokoksen vessajonossa ohitseni :D

Otin itteeni niskasta kiinni?
Viime viikolla, kun menin optikolle näöntarkastukseen. Eipähän tarvii ennää arpoo, pitäskö ne uuvet lasit hankkia vai ei. Jos lukijoissa on kuopiolaisia, niin erityissuositus Specsaversille! Erinomaista asiakaspalvelua ja se ei muuten silmälasiliikkeissä oo mikkään itsestäänselvyys. Näkö oli loppupelissä muuttunut niin vähän, että vanhoilla laseilla mennään toistaiseksi.


Kävin elokuvissa?
Viisi viikkoa sitten ystävän kanssa. Käytiin kattomassa Mamma Mia 2. Tykkäsin. :) Harvemmin tullee nykyään käytyy leffassa, kun hinnat on noussu niin paljon.

Ostin vaatteita?
Kirpparilta viime tai toissaviikolla pari kivaa juttua. Valitettavasti en voi niitä ainakkaan vielä tarkemmin esitellä teille, vaikka mieleni tekiskii ;)

Tanssin?
Ööööh... Julkista tanssimista en harrasta, ellen oo humalassa. Joskus yksin kotona saatan tanssia kun oon 100 % varma että kukkaan ei näe. Joten vastaus on siis, varmaankin kesäkuussa Kaija Koon keikalla!

Koin yhteenkuuluvuuden tunnetta?
Hassua, mutta tähän tullee mieleen montakin juttua. Nykyisin miulla on sellainen onnellinen tilanne, että oon löytäny hyviä ystäviä ympärilleni, ja monia meistä yhdistää samankaltaiset menneisyyden tapahtumat. Ei tarvii siis mittään sen ihmeellisempää, kun jutella kaverin kanssa!

Olin verikokeissa?
Eilen. Olin lapsena lievästi piikkikammoinen, ja veri on aina ällöttänyt minnuu. Nykyään siedän piikit melko hyvin, mutta katon mieluusti jonnekkin ihan muualle kun pistoalueelle. Miusta ei taija tulla lähihoitajaa..

Olin jonkun synttäreillä?
Pari viikkoa sitten ystävän tyttären juhlissa, hän täytti kolme vuotta. :)

Terveisin, Eve